Kysymys on pääasiassa poliittinen. Politiikka on yhteiskuntamme asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen. Nykyisin vallalla olevat poliittiset arvot asettavat kiinteistöjen arvon ylläpitämisen ihmisten terveyden suojelun edelle. Homeongelmista eivät kärsi vain koulut, vaan ongelma on laaja myös yksityisellä kiinteistöpuolella. Julkisuuteen on tietoisesti nostettu koulut, koska niiden ongelmien käsittelyä voidaan hyvin perustein vaatia julkiseksi. Yksityisten rakennusten ongelmat ovat tarkoin varjeltuja yksityisasioita, eikä niitä ruodita julkisuudessa.
Yhteiskunnassamme kansalaisten terveyttä voidaan suojella lakien ja asetusten avulla. Näillä voidaan määritellä enimmäismääriä erilaisille terveyshaittojen aiheuttajille, joille ihmiset ympäristössään altistuvat. Nämä raja-arvot asetetaan pääosin tutkimustiedon pohjalta. Tutkimusta voidaan kuitenkin myös ohjata joko poliittisten tai taloudellisten tavoitteiden mukaan. Tällä hetkellä sekä poliittinen että taloudellinen ohjaus pyrkii siihen, ettei terveyshaittoja aiheuttavia ongelmia löydetä. Taloudellisesti tilanteesta hyötyvät lähinnä kiinteistö-, lääke- ja vakuutusyhtiöt.
Yleisesti ottaen tutkimustieto lisääntyy yhteiskunnassamme vauhdilla ja nykyään politiikassa onkin helppoa päättää ensin päämäärä ja etsiä sitten siihen sopiva teoria perusteluksi. Sisäilmaongelmien kohdalla näyttäisi siltä, että Sosiaali- ja terveysministeriö on valinnut vallitsevaan poliittiseen ilmapiiriin sopivaksi teoriaksi Työterveyslaitoksen neurologin Markku Sainion esittämän arvion siitä, että sisäilmaoireilu olisi pääosin psykosomaattista. Tämän teorian perusteella terveysongelmien syy voidaan vierittää rakennuksen omistajan harteilta oireilevalle itselleen. Terveysongelma onkin siis vain oireilevan korvien välissä.
On myös olemassa paljon tutkimustietoa, joka ei tue tätä päätelmää. Tieteellinen, yliopistoissa tehty tutkimus kertoo itseasiassa aivan päinvastaista. Homeista ja niiden terveyshaitoista on olemassa runsaasti tieteellistä näyttöä. Teknisellä puolellakin on runsaasti tutkimustietoa kosteus- ja homevaurioista ja niiden synnystä. Tieteellinen tutkimustieto voidaan kuitenkin poliittisin päätöksin sulkea kokonaan lainsäädännön ja terveysvalvonnan ulkopuolelle. Toisaalta, on myös mahdollista tehdä toisenlaisia poliittisia päätöksiä.
Meillä on rakennusten homeongelmien suhteen valittavana vain huonoja vaihtoehtoja. Joko valtava määrä suomalaisia rakennuksia menettää arvonsa tai kokonainen sukupolvi menettää terveytensä. Kumman sinä valitset?